”Täällä on melkein liian rauhallista. Ketään ei näe ikinä, ellei mene stadiin”, Räisänen nauraa, mutta toteaa samaan hengenvetoon, ettei kaipaa enää asumista isojen kaupunkien sykkeessä.
Toisaalta nekään eivät ole menneisyyttä, sillä kauas pääsee lentokoneella nopeasti. Se ei tunnu enää mitenkään erikoiselta.
”Jossain Perussa 3 000–4 000 metriä merenpinnan yläpuolella tuntuu siltä, että olen nyt kaukana, kun ei saa hengitettyä kunnolla.”
Hengittäminen onkin keskeistä Räisäsen työssä. Siinä ja hiljaisuudessa piilee astangaharjoituksen perusajatus – ei niinkään näyttävissä asanoissa, joista astanga tunnetaan. Toki myös harjoituksen fyysinen puoli on olennainen.
”Astangan metodi on valtavan hyvä. Tykkään siitä, että siinä ei pyritä vaikuttamaan ihmisen ajatteluun, vaikka harjoituksen taustalla onkin Patanjalin joogafilosofia. Se jonkinlainen henkinen valaistuminen tapahtuu siinä jotenkin mukavasti.”
”Mulla on käsitys, että ihmisellä on mahdollisuus kokea ulottuvuus, joka on muuta kuin materiaalista. Sitä kokemusta kutsutaan monilla nimillä ja siitä puhutaan monilla tasoilla.”
Räisäsen ja Juha Javanaisen perustama Helsingin Astanga Joogakoulu juhlii pyöreitä vuosia samanaikaisesti Räisäsen kanssa. Koulu perustettiin 20 vuotta sitten italialaisen Lino Mielen ohjeistamana. Miele toi 90-luvulla Suomeen astangajoogan intialaistyylisen harjoittelutavan suoraan Mysoresta, astangajoogan pääkaupungista. Myös Räisänen ja Javanainen alkoivat vuonna 1996 käydä siellä harjoittelemassa guru Sri K. Pattabhi Joisin kanssa. Tuohon aikaan Joisin oppilaat harjoittelivat 12 henkeä vetävässä shalassa, elivät vaatimattomasti ja istuivat päivittäin gurun luona kysymässä kysymyksiä. Siellä naurettiin paljon. Räisäsen mielestä nykyään astangan parissa esiintyy turhaa vakavuutta, mikä voi johtua siitä, että opettajat tuovat omia ongelmiaan opetustilanteisiin.
”Mun mielestä me Juhan kanssa ollaan aika hyvin pysytty erossa sellaisesta.”
90-luvun Helsingissä astangajoogan harjoittelu ja opettaminen oli hyvin pienimuotoista, vaihtoehtoista ja lähes ilmaista. Räisänen ja Javanainen opettivat ennen koulun perustamista Marco Bjurströmin Tanssivintillä, Arkadian yläasteella ja Uudella ylioppilastalolla. Salit alkoivat täyttyä marginaaliväen ja balettitanssijoiden johdolla. Astangajoogan maailmanlaajuinen suosio kasvoi. Varsinainen astangabuumi alkoi Suomessa joulukuussa 1998, kun Helsingin Sanomien Nyt-liite kirjoitti astangajoogasta. Jutussa oli Räisäsen puhelinnumero.
”Juha oli juuri lähtenyt Intiaan. Olin yksin Helsingissä ja sitten puhelin alkoi soimaan. Kaikki alkeiskurssit täyttyivät. Seuraavien viiden vuoden ajan alkeiskursseja alkoi kaksi kuukaudessa. Piti vuokrata lisää ja isompia saleja. Tuhannet ihmiset ovat käyneet meidän alkeiskurssin.”
2000-luvulle tultaessa Räisänen opetti New Yorkissa joogaa poptähdille, joiden esimerkki lisäsi astangan suosiota. Buumi päättyi kymmenisen vuotta sitten, mutta Helsingin Astanga Joogakoulu voi hyvin. Perinteistä astangaharjoitusta tehdään koulun neljällä salilla päivittäin. Nykyään monet ajattelevat haluavansa joogaopettajiksi jo ennen kuin alkavat itse joogaamaan. Räisäsen aloittaessa sellainen ei ollut ajateltavissakaan.
”Se vain tapahtui. En halunnut miksikään, enkä edelleenkään ajattele olevani joogaopettaja. Pikemminkin teen sellaista terapeuttista työtä. Kehon ja mielen terapiaa.”
Tulevana syksynä Räisäsen kirjoittama, astangajoogan toista asentosarjaa käsittelevä Nadi Sodhana -kirja julkaistaan englanniksi. Sitä markkinoiva kurssikiertue pitää hänet liikkeellä ainakin seuraavat pari vuotta. Sen jälkeen Räisänen suunnittelee asettuvansa perheen kanssa pysyvämmin aloilleen. Ajatuksena olisi, että jatkossa oppilaat tulisivat useammin Räisäsen luo kuin Räisänen oppilaiden luo.