”Kukaan ei voi antaa mitään joogalle, mutta jooga voi antaa jotakin jokaiselle.”
Sri K. Pattabhi Jois

Tervetuloa

Tämä joogasivusto on syntynyt rakkaudesta joogaan ja sen kauneuteen. Sivuston tavoitteena on olla avuksi joogan harrastajille sekä jakaa samalla hyödyllistä tietoa joogasta ja sen eri ilmenemismuodoista kaikille niistä kiinnostuneille. Vaikka tämän sivuston nimi on kaikkijoogasta.fi, täällä ei ole kaikkea joogasta. Valitettavasti. Onneksi.  Mutta täällä on sähköisiä tienviittoja, jotka toivon mukaan johtavat oikeassakin elämässä perille.

Viime vuosina joogan harrastajien määrä on kasvanut valtavasti sekä Suomessa ja ulkomailla. Erilaisia suuntauksia joogassa on jo nyt lukuisia ja niiden määrä lisääntyy edelleen. Myös itse jooga-sanaakin käytetään jo mitä mielikuvituksellisimmissa yhteyksissä. Mutta mitä jooga sitten oikein on? Kuka joogaa voi harrastaa? Missä sitä voi harrastaa? Miten eri joogatyylit eroavat toisistaan? Mistä löytäisin itseäni lähellä olevan ja itselleni sopivan joogaopettajan? Juuri noihin kysymyksiin tämä sivusto pyrkii antamaan ohjausta periaatteella: ”Vaikka emme tiedäkään vastauksia, voimme silti tukea toisiamme elämän ja joogan polulla.”

Joogan harrastajaa sanotaan joogiksi. Mutta kuka on joogi? David Swensonin minulle kertoma vastaus tuohon kysymykseen oli: “Joogan periaatteita elämässään noudattavan ihmisen tuntee siitä, että hänen poistuessaan  paikalta on kyseinen paikka aina hieman parempi kuin se oli hänen sinne tullessaan.“

Jos kysyt itseltäsi, kannataako sinun aloittaa joogan harrastaminen? Vastaisin siihen erästä omaa opettajaani hieman vapaasti lainaten:
"Joogaa voi harrastaa aivan jokainen. Mutta ennen kuin aloitat, kannattaa harkita hyvin tarkkaan - erityisesti, jos elät parisuhteessa. Jooga voi nimittäin muuttaa koko elämäsi ja elämänarvosi: sen, mitä ajattelet ja sen, mitä syöt, sen miten päiväsi käytät ja elämääsi elät sekä sen, kuinka näet ja suhtaudut itseäsi ympäröivään maailmaan."

Kiitokset teille, jotka ovat auttaneet minua näiden sivujen toteutuksessa. Samoin kaikki tätä sivustoa koskeva palaute ja parannusehdotukset otetaan aina kiitollisuudella vastaan. Toivottavasti tästä joogasivustosta on iloa juuri sinulle!

Namaste,
Ville

   

Ville Saarinen
Koulutettu hieroja, Joogaohjaaja (astanga, yin)


www.villesaarinen.com
puh. 050 5259669
saaville@gmail.com
Iso Roobertinkatu 36-40
00120 Helsink
i

Lyhyesti

Joogan historia Suomessa

Matti Rautaniemi on kirjoittanut hyvän kirjoituksen joogan historiasta Suomessa. Suosittelen lukemaan!

https://mattirautaniemi.files.wordpress.com/2012/08/historia.pdf

lisää

Legendan pojan hurja matka – kiekkohaaveet romahtivat, bisnesura jäi: "Päämääränä on puhdistuminen"

Tässä vielä toinen tarina joogaopettaja Karri Takosta (YLE / Karri Laihonen):

https://yle.fi/uutiset/3-10084448

lisää

Joogan lukuisat hyödyt

Joogan suosion kasvulle on monia syitä, joista yhtenä tärkeimpänä sen monet tieteellisestikin vahvistetut terveyshyödyt. Seuraavassa artikkelissa Jen Miller on koonnut kattavan listan joogan lukuisista hyödyistä:
lisää

Ex-liigakiekkoilija Karri Takko palasi Poriin jooganopettajana

lisää

Yliliikkuvat lonkkanivelet, mikä avuksi?

Yoga Journalin artikkelissa 3 helppoa liikettä, joilla parantaa lonkan seudun lihastukea.

https://www.yogajournal.com/practice/3-moves-stability-hypermobile-hips#gid=ci0207569e70162620&pid=leg-raises

lisää

katso kaikki kertomukset

Uutiset ja tiedotteet

06.02.2019

Helsinki Joogafestivaalit 2.-3.2019

Reilun kolmen viikon päästä järjestetään taas Helsingin Joogafestivaalit Kaapelitehtaalla, nyt jo seitsemättä kertaa! Tänä vuonna teemana Ääni ja Hiljaisuus. Tarjolla monia mielenkiintoisia luentoja ja tutustumistunteja. Tervetuloa!

http://www.joogafestival.fi/

lisää

18.11.2018

Kaikkijoogasta.fi etsii kumppania!

Onko jooga lähellä sydäntäsi? Kiinnostaako joogatietouden levittäminen ja toiminta joogan hyväksi? Jos kyllä, niin kaikkijoogasta.fi etsii nyt kumppania toiminnan kehittämiseen ja mahdollisesti myös uusien polkujen avaamiseen. Jos tuntuu, että tämä voisi sopia yhteen sinun tai yrityksesi arvojen kanssa, niin ota yhteyttä niin jutellaan ja kerron lisää!


t: Ville / kaikkijoogasta.fi
+358 50 5259669
saaville@gmail.com

lisää

04.05.2018

Metsäjoogaa ensi kesänä Helsingissä

Ensi kesänä on tarjolla metsäjoogaa luontoretkien yhteydessä Porkkalassa ja Nuuksion kansallispuistossa (meno-paluukuljetus Helsingin keskustasta sisältyy hintaan). Lisätiedot ja ilmoittautuminen:

https://www.lomitravels.com/nature-trip-with-forest-yoga/

lisää

28.02.2018

Helsinki Joogafestival 3.-4.3.2018

Ensi viikonloppuna 3.-4.3.2018 järjestetään nyt jo kuudetta kertaa Helsinki Joogafestival Kaapelitehtaalla. Tänä vuonna festivaalin teemana on ILO - ja jaettu ilo on paras ilo! Joogafestivaali on hyvä paikka tutustua eri joogamuotoihin, tarjolla lähes 100 tutustumistuntia ja kymmenittäin mielenkiintoisia luentoja.

http://www.joogafestival.fi/
lisää

19.01.2018

Onko joogan sielu kadonnut?

Sivarama Swamin video joogan nykytilasta on aiheuttanut paljon keskustelua ja varmastikin hänen esiintuomiaan seikkoja on hyvä pohtia:

https://www.facebook.com/SivaramaSwami/videos/10155311716073129/

lisää

katso kaikki uutiset